17. huhtikuuta 2012

Ekat mätsärit


Hetki on ehtinyt vierähtää viime kerrasta kun kirjoittelin - pääsiäislomalla en jaksanut ajatellakaan mitään kirjoittamista, ja sen jälkeen puskikin sata deadlinea ja tenttiä päälle. Nyt oli kuitenkin hetki aikaa käydä kuvia läpi, ja pääsiäisestä saan parikin postausta kehiteltyä.

Ensiksi käsittelyyn ne kauan odotetut ekat mätsärit, jotka siis olivat Salossa pitkäperjantaina. Yhteenvetona voisin sanoa, että kokemuksena todella kiva päivä, mutta jos puhtaasti suorituksena ajatellaan niin menihän se vähän penkin alle. Mutta mitäs noista! 




Sää ei ihan suosinut, oli tosi kylmää ja satoi lunta ja räntää. Sormet ja varpaat oli aika koetuksella. Meidän osalta homma alkoi mies ja koira -kisalla, johon sain kuin sainkin Henrin suostuteltua (tosin Henri käyttäisi varmaan sanaa pakotettua tässä kohtaa). Leira meni ekan ringin todella hienosti, vaikka kehässä porukkaa olikin varmaan yli parisenkymmentä koirakkoa. Henri pääsikin sitten parhaan kahdeksan joukkoon, mutta uudestaan kehää juostessa edessä oleva alkoi pänniä, ja Leiran piti sille sitten antaa kuulua. Joten valitettavasti ei palkittujen neljän joukkoon selvitty. Mutta parhaan kahdeksan joukossa kuitenkin!


Sitten oli vuorossa odottelua, ennen kuin pentuluokka alkoi. Oltiin numerolla kymmenen, joten melko nopsaan päästiin kehään. En edes muista, minkä näköinen koira meillä oli parina, olin sen verran täpinöissäni. Ja siinähän se ongelman ydin olikin - keskityin pelkästään siihen, että miten se Leira seisoo ja miten se juoksee ja unohtui katsoa eteenpäin. Joten kehää kiertäessä juoksin erittäin tyylikkäästi siinä reunalla olleeseen pöytään. En oikeesti nähnyt sitä ollenkaan! Hetki meni tajutessa että mitähän ihmettä, kun rysäys vaan kuului ja jalkoihin sattui. No, kunnialla siitä sitten vaan ympyrä loppuun. Leira vähän hämääntyneenä ei oikeen pystynyt enää sen jälkeen keskittymään, joten lienee sanomattakin selvää, että sininen nauha sieltä tuli.


Hetki jouduttiin taas värjöttelemään ja odottelemaan sinisten kehää, pentuja kun oli kait yli kolmekymmentä ilmoittautuneena. Paria koiraa jouduttiin vielä etsimään muista kehistäkin. Lopulta saatiin kaikki jaettua punaisiin ja sinisiin, ja oli taas aika lähteä juoksemaan ympyrää. Onneksi tuomari pisti ryhmän kahteen osaan, niin oli vähän väljemmät välit juosta. Mutta koska sitä pöytää päin nyt oli jo juostu, niin Leirahan pelkäsi kuollakseen sitä nurkkaa, jossa viimeksi tömähti. Ei suostunut menemään lähellekään, mikä teki kehän kiertämisestä hieman hankalaa, kuten alla olevasta otoksesta käynee ilmi.


Lienee jälleen selvää että eihän me sijoituttu, tuomari kiitti osallistumisesta ja saatiin aikalailla heti palata kentän laidalle.

No, se on ainakin varmaa, että tästä on suunta vain ylöspäin! Jos pitäisi ensi kerralla vaikka silmät auki, niin menisi jo paljon paremmin. Todellinen tulikoehan meillä on vasta 9.6., jolloin meillä on ekat viralliset näyttelyt. Toivon todella, että siellä sujuu jo paremmin...


2 kommenttia:

  1. Voin vaan kuvitella miten keskittyneeltä oot näyttänyt noin sekunnin ennen kuin törmäsit pöytään! :) Mutta hienoa, että Leira malttoi juosta kauniisti ennen pöytää ja koira ja mies kisassa. Siitä se lähtee! Tuutteko sunnuntaina mätsäriin tuohon Kuralaan? Mä oon aatellu mennä jos sää on edes jotakuinkin ok ja Sony ja Ticokin kai olis tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyl ois suunnitelmissa tulla sinne! Et siellä viimeistään sit taas törmäillään :)

      Poista