Heinikossa suhisee

Tämä blogi on vietellyt vähän hiljaiseloa, ei siksi että olisin kyllästynyt koko touhuun vaan lähinnä siksi, ettei oikein ole ollut mitään mistä kirjoittaa! Leirasta tuli iso tyttö eli sillä alkoivat ekat juoksut, ja sen jälkeen ollaankin tehty ihan vaan tylsän tavallisia hihnalenkkejä eikä olla päästy minnekään koirapuistoon tai kavereita tapaamaan tai muuta. Täytyy sanoa, että Leira oli tosi helppo juoksujen suhteen, käytös ei muuttunut mitenkään apaattiseksi kuten joillain käy, pikemminkin vähän jopa kuuliaisemmaksi. Lenkeillä se on ollut parempi, eikä samaan tapaan sinkoile mihin sattuu, vaan menee tosi nätisti. Sotkunkaan kanssa ei ollut ongelmia, sillä Leira kantoi pöksyjään ylpeydellä, toisin kuin esimerkiksi emänsä joka kuulemma sai puolessa tunnissa kahet revittyä riekaleiksi...

Mutta nyt on juoksut ohi ja voidaan taas jopa tehdä muutakin kun kulkea lyhyessä hihnassa poikakoiria vältellen! Lähiaikoina ohjelmassa on torstaisin koirakoulua, ensi viikon lauantaina ensimmäiset viralliset näyttelyt ja siitä viikon päästä paimennuskoulutusta Somerolla. Ruissaloon mennään myös katsastamaan koirien uimaranta.

Tänään iltalenkin jälkeen mentiin koko porukka tuohon noin sadan metrin päähän ihmettelemään kesän meille suomaa ihmettä - eli siis pitkää heinikkoa. Leira sai pitkästä aikaa kunnon pentuhepulin ja juoksi edestakas loikkien heinikossa, joka selvästi oli taas uusi lisäys maailman kivoimmat asiat ikinä -listaan. Joskus olisi kivaa olla koira - easily amused.

Talviturkit narikkaan

Viime keskiviikkona lähdettiin koko porukka kohti Iidan ja Lokin kotinurkkia, siellä kun kuulemma olisi reippaasti tilaa pitää koiria vapaana. Olin vähän skeptinen, että uskaltaisinko pitää Leiraa irti - sillä kun on vähän tapana muuttua kuuroksi vieraiden ihmisten tai autojen mennessä ohi - mutta tilaa tosiaan riitti! Ei olisi uskonut että oltiin kuitenkin alle kymmenen minuutin päässä torilta. Eli aivan rauhassa sai Leirakin juosta kavereiden kanssa, ilman omistajien panikointia.

Mukana oli islantilaisten lisäksi bordercollie-poika Urho, joka ei kauheasti Leirasta innostunut, sen elämään kun ei mitään muuta mahtunut kuin pallo ja sen noutaminen. Leiraa se ei haitannut, aika äkkiä se äkkäsi ettei Urhosta saa leikkikaveria ja keskitti energiaansa Lokiin ja ilakointiin ylipäätään.

Todellinen riemu repesi, kun Leira bongasi lätäkön. Se ei ole ennen oikeen päässyt kauheasti kokeilemaan, millaista vedessä sählääminen on. Sen mielipide asiasta tuli kuitenkin aika nopeasti selvästi - vesi on maailman paras juttu ikinä! Leira ei ole pitkään aikaan saanut kunnon pentuhepulia, mutta veden roiskuessa mentiin kyllä taas siihen tahtiin edestakaisin että oksat pois.

Oli tosi ihana sää, aurinko paistoi ja oli itseasiassa yllättävänkin lämmin vaikka eletäänkin vasta toukokuun alkua. Tätä lisää, kiitos! Aurinko kätevästi kuivasi, eikä kotiin lähtiessä tarvinnut ottaa autoon litimärkää koiraa.